
Se on selvää, että suomalaiset tulevat hankkimaan vuonna 2025 lisätuloja muustakin kuin freelancetöistä. Se johtuu mm. uudenlaisista lisätyömahdollisuuksista, joita moni freelancetyötä tekevä haluaa kokeilla. Se tuo uutta intoa työntekoon, koska pääsee tekemään jotain, johon ei ole ainakaan vielä kyllästynyt.
Tästä syystä moni etsii uusia lisätulomahdollisuuksia
Keikkatalouden kasvaessa yhä useammat suomalaiset kääntyvät freelancetyön puoleen sivutulojen hankkimiseksi. Moni tarvitsee päivätyön päälle lisää töitä, jotta tuloja tulisi saatua tarpeeksi. Menot ovat kasvaneet viime vuosina paljon ja lisätuloja tarvitaan. Lisäansiota voi ajautua tekemään myös, jos kaipaa tekemistä. Joku käyttää ylimääräisen aikansa lisätulojen tekoon ja joku vaikkapa nettikasinoilla pelaamiseen. Vuoden 2025 uusimmat nettikasinot voivat tarjota mukavaa tekemistä, kun on aikaa, jonka pitää kulua.
Vuonna 2025 moni tulee etsimään vaihtoehtoja perinteisten freelancetöiden rinnalle. Se tarkoittaa uusien tehtävien tutkimista ja etsimistä. Tuloksena tulee löytymään innovatiivisia tapoja ansaita rahaa verkossa. Sellaisia syntyy jatkuvasti uusia, joten niiden kohdalla kannattaa olla valppaana ja pitää silmät auki uusien tehtävien auetessa.
Suosituimmat freelancetyöt Suomessa
Freelancetyö on ollut jo pitkään suosittu vaihtoehto joustavasta työstä kiinnostuneille ammattilaisille. Sellaisia tehdessä saa usein päättää, milloin ja missä tekee töitä. Sehän tietysti sopii oikein hyvin, jos niitä tekee perustyön päälle. Kun ensin on tehtävä päätyön vaativat työtunnit, on sen jälkeen kätevä suunnitella milloin tekee lisätuloja tuovia töitä. Jos niitä pitäisi tehdä vaadittuna aikana esimerkiksi keskellä arkipäivää, ei se päätyön takia välttämättä onnistuisi. Joku voi myös haluta saada lisäansiota ollessaan äitiyslomalla tai eläkkeellä.
Yleisimpiä freelance-työmahdollisuuksia ovat:
- Käännös- ja kirjoitustyöt
- Ohjelmistokehitys
- Graafinen suunnittelu ja animaatio
- Digitaalinen markkinointi
- Virtuaaliassistenttina toimiminen
Käännös- ja kirjoitustyöt voivat tarkoittaa sisällöntuotantoa, copywriterin tehtäviä tai esimerkiksi teknistä kirjoittamista. Ne ovat edelleen kysyttyjä taitoja, joihin liittyen voi olla tarjolla uudenlaisiakin tehtäviä. Niistä lisää alempana.
Ohjelmistokehitys lisätuloihin liittyvänä työnä voi tarkoittaa esimerkiksi verkkosivujen ja mobiilisovellusten kehitystä. Se voi tarkoittaa myös kyberturvallisuuteen ja tekoälyyn liittyviä projekteja, jotka tarjoavat monenlaisia työmahdollisuuksia.
Graafinen suunnittelu ja animaatio on myös yksi yleinen lisätyövaihtoehto. Yritykset tarvitsevat ammattitaitoisia suunnittelijoita brändäykseen, markkinointimateriaaleihin ja videotuotantoon.
Digitaalinen markkinointi on mm. hakukoneoptimointia (SEO), sosiaalisen median hallintaa ja kohdennettua mainontaa. Sellaiset tuottavat jatkuvaa tuloa monille freelancereille. Myös virtuaaliassistenttina toimiminen tuo monille lisätuloja. Se voi tarkoittaa olemista hallinnollisena tukena ja apuna aikataulutuksessa ja asiakaspalvelussa.
Vaikka nämä työt tarjoavat vakaan ansaintamahdollisuuden, etsivät suomalaiset vuonna 2025 yhä enemmän harvinaisempia ja uusia tapoja lisätä tulojaan.
Nämä ovat vuonna 2025 suosittujen lisätulomahdollisuuksien listalla
Perinteisen freelancetyön lisäksi uusia ansaintamalleja syntyy jatkuvasti. Se mahdollistaa taitojen ja intohimojen hyödyntämisen monenlaisilla luovilla tavoilla. Tässä alla on muutama sellainen, josta kaikki eivät ole vielä kuulleet. Ne tulevat varmasti olemaan vuonna 2025 erittäin suosittuja uusia tapoja ansaita lisätuloja.
1. Tekoälypohjainen sisällöntuotanto
Tekoälyn kehityksen myötä suomalaiset tulevat varmasti hyödyntämään lisäansiotöissään AI-työkaluja. Niillä voidaan luoda ja myydä digitaalista sisältöä. Myös tekoälyn tuottamat taideteokset, personoidut videotervehdykset ja muut digitaaliset tuotteet tulevat tarjoamaan uusia ansaintamahdollisuuksia. Se mitä kaikkea ne ovat jo vuonna, ei ole välttämättä edes kaikelta osin selvillä. Se johtuu uusien ideoiden syntymisestä, jota tapahtuu jatkuvasti.
2. Metaverse-pohjaiset tulot
Virtuaalitodellisuuden ja metaversumin nousu on avannut uusia tapoja ansaita rahaa. Monet lisätuloa saavat mm. luovat ja myyvät virtuaalisia tuotteita, järjestävät VR-tapahtumia Tarjolla voi olla jopa paikkoja, joihin ei mennä oikeasti, vaan ne tarjoavat palveluita virtuaalisen kiinteistön parissa. Sitä varten tarvitaan uusia työntekijöitä, joissa lisätyötä haluavat ovat suurena apuna.
3. Pelistriimaus ja e-urheilu
Suoratoistoalustat, kuten Twitch ja YouTube Gaming, tarjoavat mahdollisuuden ansaita rahaa pelaamalla pelejä. Pelistriimaus ei ole mikään uusi keino ansaita rahaa, mutta sellainen, joka kehittyy koko ajan lisää ja tarjoaa uudenlaisia työmahdollisuuksia. Siitä tulee koko ajan yhä suositumpaa monesta eri syystä. Lisäansiot voivat olla esimerkiksi sponsorisopimuksia, mainostuloja ja katsojien lahjoituksia, jotka tekevät pelistriimauksesta kannattavan sivutyön monille.
4. Verkkokurssit ja mentorointi
Verkko-opetus on jatkuvasti kasvava ala. Suomalaiset hyödyntävät tätä tarjoamalla kursseja erilaisten alustojen kautta. Alustoja ovat esimerkiksi Udemy, Teachable ja Kajabi. Kursseilla voidaan opettaa vaikkapa Kielikursseja tai koodausta. Sellaisten kurssien kysyntä on suurta ja niiden opettamisesta saa hyvin lisätuloja.
5. NFT-taide ja Web3-liiketoiminta
Lohkoketjuteknologia mahdollistaa digitaalisen taiteen ja keräilyesineiden myynnin, joka tehdään NFT-muodossa (non-fungible tokens). Tämä on mahdollisuus saada lisäansiota, jos on taiteilija tai suunnittelija. He ovatkin tehneet paljon tutkimuksia tätä markkinaa kohtaan, jotta saisivat selville millaisia mahdollisuuksia se voisi tarjota. Sen myötä jo vuonna 2025 voi syntyä uusia lisätyömahdollisuuksia.
6. Digitaalisten resurssien vuokraus ja jakamistalous
Vertaisvuokrausalustojen avulla ihmiset voivat vuokrata muun muassa huippuluokan kameroita, ajoneuvoja tai jopa varastotilaa. Näiden mikrovuokrauspalveluiden avulla voi ansaita passiivista tuloa vähällä vaivalla. Sellainen sopii hyvin varsinkin lisätuloiksi.
Lisätöiden teon tulevaisuus Suomessa
Kun teknologia kehittyy koko ajan lisää ja etätyömahdollisuudet kasvavat siinä samalla, omaksutaan uusia tapoja ansaita lisätuloja. Netti on tässä suuressa osassa. Sen takia monien lisätulomahdollisuuksiin liittyvien töiden tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta. Sellaiset työt liittyvät esimerkiksi tekoälypohjaiseen sisällöntuotantoon, metaverse-pohjaisiin palveluihin, digitaaliseen yritystoimintaan ja monenlaisten online-tulojen saamiseen.
Kun kykenee mukautumaan ja osaa seurata uusia trendejä, voivat freelancerit ja sivustoimiset yrittäjät maksimoida taloudellisen potentiaalinsa jo vuonna 2025 sekä tietysti myös sen jälkeen. Tulevaisuus näyttää hyvältä ainakin lisätyöansioiden puolesta.