Ylityökorvaus Suomessa – säännöt, lainsäädäntö ja esimerkit

Mikä on ylityökorvaus?

Ylityökorvaus tarkoittaa työntekijälle maksettavaa korotettua palkkaa niiltä työtunneilta, jotka ylittävät sovitun tai lain mukaisen säännöllisen työajan. Suomessa ylityökorvauksesta säädetään työaikalaissa, jonka mukaan kaikki säännöllisen työajan yli tehdyt tunnit on korvattava erikseen peruspalkan lisäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun työntekijä tekee ylitöitä – eli työskentelee yli työajan enimmäismäärien (yleensä 8 tuntia päivässä tai 40 tuntia viikossa) – hänelle kuuluu tavallista korkeampi palkka näiltä ylimääräisiltä tunneilta. Ylityökorvauksen tarkoituksena on kompensoida työntekijälle ylimääräistä työpanosta sekä kannustaa työnantajaa huolehtimaan kohtuullisista työajoista ja riittävästä lepoajasta.

Ylityökorvaus on keskeinen osa suomalaisia työmarkkinoita ja lainsäädäntöä. Työaikalain perussäännön mukaan säännöllinen työaika saa olla enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Näiden rajojen yli menevä työ on lähtökohtaisesti ylityötä, josta on maksettava lain edellyttämät korotetut palkanosat. Työsopimuksissa tai työehtosopimuksissa voidaan kuitenkin sopia lyhyemmästä säännöllisestä työajasta – esimerkiksi monilla aloilla täysi työaika on 37,5 tuntia viikossa – mutta lakisääteiset ylityörajat (8 h/vrk, 40 h/vko) säilyvät siitä huolimatta ylityön määrittelyn perustana. Toisin sanoen, jos työehtosopimus määrittää säännölliseksi viikkotyöajaksi 37,5 tuntia (eli 7,5 tuntia päivässä), tämän yli mutta 40 tuntiin asti tehty työ on lisätyötä eikä vielä lakimääritelmän mukaista ylityötä. Ylityöksi puolestaan lasketaan kaikki työ, joka ylittää työaikalain salliman enimmäismäärän eli yli 8 tuntia vuorokaudessa tai yli 40 tuntia viikossa. Seuraavissa luvuissa käydään yksityiskohtaisesti läpi lisätyön ja ylityön erot, ylityökorvausten suuruudet sekä ylityön tekemisen edellytykset Suomessa esimerkkien kera.

Säännöllinen työaika ja ylityön määritelmä

Työaikalain yleissäännön mukaan säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Näissä rajoissa työnantaja ja työntekijä voivat sopia työajasta vapaasti, ellei alalla sovellettava työehtosopimus muuta määrää. Esimerkiksi monissa toimistotöissä säännöllinen työaika on sovittu 7,5 tunniksi päivässä (37,5 tuntia viikossa), jolloin päivittäinen työaika on hieman lakiennimmäistä lyhyempi. Tällöin työsopimuksessa mainittu kuukausipalkka kattaa tuon sovitun säännöllisen työajan, ja sen lisäksi tehdystä työstä on maksettava erillinen korvaus – joko lisä- tai ylityökorvaus tilanteesta riippuen.

On tärkeää huomata, että jos sopimuksella on lyhennetty säännöllistä työaikaa (kuten 37,5 h/vko), niin laissa määritellyn enimmäistyöajan (40 h/vko) ja sopimuksen mukaisen työajan (37,5 h/vko) väliin jäävä osa on lisätyötä, ei ylityötä. Esimerkiksi työntekijällä, jonka säännöllinen viikkotyöaika on 37,5 tuntia, tunnit 37,5:n ja 40:n välillä ovat lisätyötunteja. Lisätyö tarkoittaa työnantajan aloitteesta tehtyä työtä, joka ylittää sovitun säännöllisen työajan kuitenkaan ylittämättä lain mukaista enimmäistyöaikaa. Vasta kun työaikalain 8 tunnin päivittäinen tai 40 tunnin viikoittainen raja ylitetään, puhutaan ylityöstä.

Työaikalaissa ylityön käsite määritellään siis suhteessa näihin enimmäisaikoihin. Kaikki työ, joka ylittää 8 tuntia vuorokaudessa tai 40 tuntia viikossa, on ylityötä – mutta vain siinä tapauksessa, että se tehdään työnantajan aloitteesta ja suostumuksella. Jos työntekijä esimerkiksi omasta päätöksestään jatkaisi työpäiväänsä joustavan työajan puitteissa, tätä ei välttämättä lasketa ylityöksi, ellei työnantaja erikseen pyydä tai hyväksy sitä työtilanteen vaatimuksesta. Olennaista on, että ylityö on aina työnantajan pyytämää tai määräämää lisätyötä, johon työntekijä antaa suostumuksensa.

Säännöllisen työajan käsitteen ymmärtämiseksi voidaan summata: Työaikalain nojalla normaalitilanteessa enintään 8 tunnin työpäivä ja 40 tunnin työviikko ovat “ilmaisia” ylityön suhteen – ne sisältyvät tavalliseen palkkaan. Kaikki tämän yli menevä työaika on korvattava ylimääräisellä palkanosalla. Työntekijän sopimukseen perustuva lyhyempi työaika (esim. 7,5 h/pv) ei alenna lain ylityökynnyksiä, mutta johtaa siihen, että 7,5 ja 8 tunnin välillä tehty työ korvataan lisätyönä (eli peruspalkalla, ellei paremmasta sovita) eikä vielä ylityönä. Vasta kun 8 tuntia ylittyy vuorokaudessa tai 40 tuntia viikossa, syntyy lakisääteistä ylityötä, josta maksetaan ylityökorvaukset.

Lisätyö ja ylityö – mitä eroa?

Lisätyö ja ylityö eroavat toisistaan siinä, ylittävätkö tehdyt työtunnit lain salliman säännöllisen työajan vai eivät. Kuten edellä todettiin, lisätyö on sovitun työajan (esimerkiksi työsopimuksessa määritellyn tuntimäärän) ylittävää työtä, joka kuitenkin pysyy lain mukaisen enimmäisrajan puitteissa. Ylityö puolestaan on työtä, joka tehdään laissa säädetyn pisimmän sallitun säännöllisen työajan lisäksi, eli työ joka menee yli 8 tunnin per vuorokausi tai yli 40 tunnin per viikko. Yksinkertaistaen: jos työntekijä tekee enemmän tunteja kuin mitä hänen normaaliksi työajakseen on sovittu, mutta alle 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa, kyse on lisätyöstä. Jos taas mainitut rajat ylittyvät, ylimenevä osa on ylityötä.

Lisätyötä syntyy tyypillisesti tilanteissa, joissa työntekijä on osa-aikainen tai hänen sopimuksensa mukainen viikkotuntimäärä on alle 40 tuntia. Tällöin työnantaja saattaa ajoittain pyytää työntekijää tekemään tunteja yli sovitun määrän. Esimerkiksi jos osa-aikaisen työntekijän kanssa on sovittu 6 tunnin työpäivistä (30 tuntia viikossa), ja hän tekeekin yhden päivän 8 tunnin mittaisena, tästä kertyy 2 tuntia lisätyötä (sovitun 6 tunnin yli). Nuo 2 tuntia eivät ole ylityötä, koska päiväkohtainen 8 tunnin lakiraja ei ylittynyt. Lisätyöstä maksetaan vähintään sama palkka kuin muutoin säännölliseltä työajalta maksettaisiin, ellei työsopimuksessa tai työehtosopimuksessa ole sovittu korotetusta korvauksesta myös lisätunneille. Monilla aloilla työehtosopimus voi määrittää, että myös lisätyötunneista maksetaan jokin pieni lisä (esimerkiksi 15% korotus), mutta lain minimivaatimus on ainoastaan peruspalkan maksaminen lisätyöstä. Lisätyön tunnit voidaan myös sopia vaihdettavaksi vapaaksi myöhemmin, tunti tunnista -periaatteella (tai korotetusti, jos niin on sovittu).

Ylityö on aina laissa määritellyn enimmäistyöajan ylittävää työtä. Jos työntekijä tekee yli 8 tuntia yhdessä päivässä tai yli 40 tuntia viikossa työnantajan pyynnöstä, kyseessä on ylityö. Ylityöstä on lain mukaan maksettava korotettua palkkaa, josta tarkemmin seuraavissa luvuissa. Juridisesti katsottuna ylityö edellyttää aina sekä työnantajan aloitteen että työntekijän suostumuksen. Työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä työntekijää tekemään ylityötä ilman tämän suostumusta, eikä työntekijä voi työsopimuksessa luopua oikeudestaan kieltäytyä ylityöstä. Tämä tarkoittaa, että vaikka työsopimukseen ei voida pätevästi kirjata ehtoa “työntekijä sitoutuu tekemään ylityötä tarvittaessa”, käytännössä monet työntekijät toki joustavat ja suostuvat ylityöhön työtilanteen niin vaatiessa. Suostumus annetaan tapauskohtaisesti: työntekijä voi antaa luvan ylityöhön kutakin kertaa varten erikseen tai lyhyeksi ajanjaksoksi kerrallaan, esimerkiksi suostua tekemään ylitöitä tietyn projektin kiirehuipussa viikon-parin ajan. Oleellista on, että ilman työntekijän myöntämää suostumusta ylityöstä kieltäytyminen ei saa johtaa sanktioihin.

Yhteenvetona erot: Lisätyö = sovitun työajan yli menevä, mutta lain puitteissa oleva työ, josta maksetaan ainakin normaali tuntipalkka (tai sovittu korvaus). Ylityö = lain säännöllisen työajan (8 h/vrk, 40 h/vko) ylittävä työ, josta maksetaan lain edellyttämät korotetut palkanosat. Molemmissa tapauksissa työn tekeminen perustuu työnantajan pyyntöön ja työntekijän vapaaehtoisuuteen; lisätyöstä voidaan tosin sopia työsopimuksessa etukäteenkin, mutta ylityöstä ei voida sitovasti sopia etukäteen työsopimuksella. Käytännössä hyvä työnantaja kysyy aina työntekijältä suostumuksen, kun tulee tarve teettää lisä- tai ylityötä.

Ylityön vapaaehtoisuus ja sopiminen

Suomessa vallitsee periaate, että ylityön tekeminen on vapaaehtoista työntekijälle. Työaikalaki säätää yksiselitteisesti, että ylityötä saa teettää vain työntekijän kunkin kerran kohdalla erikseen antamalla suostumuksella. Työntekijältä ei siis voi vaatia ylityötä eikä hän voi ennakolta työsopimuksellaan sitoutua “pakolliseen” ylityön tekemiseen tarvittaessa. Käytännössä monilla työpaikoilla on kulttuuri, jossa ylityöhön joustetaan, mutta työntekijällä on oikeus myös sanoa ei – erityisesti, jos ylityön tekemiselle on henkilökohtainen este tai kohtuuttomuus. Suostumus ylityöhön voidaan antaa suullisesti, kirjallisesti tai hiljaisesti (esimerkiksi ryhtymällä tarjottuun ylityöhön ilman eri vastalausetta). Hiljaisen suostumuksen katsotaan olevan pätevä vain, jos työntekijä ymmärtää tekevänsä ylityötä (eli tietää ylittävänsä normaalin työaikansa).

On myös hyvä tiedostaa, että työnantaja ei voi rangaista työntekijää kieltäytymisestä ylityöstä, koska kyse on lain suomasta oikeudesta. Mikäli työnantaja esimerkiksi ilmoittaisi, ettei ylityökorvauksia makseta tai että ylitöistä kieltäytyminen johtaisi seuraamuksiin, toimi olisi lainvastainen. Itse asiassa, jos työnantaja väittäisi ettei maksa ylityökorvauksia lainkaan, työntekijällä ei ole velvollisuutta tehdä ylitöitä ollenkaan. Ylityöstä kieltäytyminen ei siis ole työsopimuksen rikkomus, vaan työntekijän lakisääteinen oikeus, ellei suostumusta anneta.

Joissain tapauksissa johto- tai esihenkilöasemassa olevien työntekijöiden kanssa voidaan sopia erityisiä järjestelyjä ylityön suhteen. Työaikalaki mahdollistaa niin sanotun kiinteän kuukausikorvauksen tai kokonaispalkkajärjestelyn sellaisille työntekijöille, joiden pääasiallisena tehtävänä on johtaa tai valvoa muiden työtä (tai jotka tekevät joustotyöaikaa). Tällöin voidaan sopia, että ylityökorvaukset (samoin kuin lisätyön ja sunnuntaityön korvaukset) maksetaan erillisenä kiinteänä summana kuukausittain. Tällainen “könttäkorvaus” ylityöstä on kuitenkin sallittu vain edellä mainituille erityisryhmille. Muuten yleinen sääntö on, että ylityökorvausta ei saa sisällyttää tavanomaisten työntekijöiden kuukausipalkkaan etukäteen, vaan ylityöt tulee aina korvata erikseen toteutuneiden tuntien perusteella. Jos siis esimerkiksi toimihenkilön työsopimukseen yritettäisiin kirjata ehto “kuukausipalkka sisältää mahdolliset ylitöistä maksettavat korvaukset”, olisi tämä lain vastainen ehto (poikkeuksena tosiaan johtoasemassa olevat, joilla työaikalakia ei välttämättä sovelleta tai joille voidaan tehdä erillissopimus korvauksista).

Tiivistetysti: ylityö perustuu aina yhteisymmärrykseen – työnantajan tarpeeseen ja työntekijän vapaaehtoiseen suostumukseen. Laki turvaa työntekijälle oikeuden sekä asianmukaiseen korvaukseen että mahdollisuuden kieltäytyä ylitöistä oman jaksamisensa tai elämäntilanteensa niin vaatiessa.

Vuorokautinen ylityö

Vuorokautinen ylityö tarkoittaa yhden päivän aikana syntyvää ylityötä. Työaikalain yleissäännön puitteissa se on työ, joka ylittää 8 tunnin säännöllisen työajan yhden vuorokauden aikana. Kun työntekijä tekee yli 8 tunnin mittaisen työpäivän työnantajan pyynnöstä, lasketaan 8 tunnin ylimenevät tunnit vuorokautiseksi ylityöksi. Esimerkiksi jos työntekijän normaali työpäivä on klo 8–16 (8 tuntia), mutta hän työskentelee kiiretilanteen vuoksi klo 20:een asti, hänen työpäivänsä pituudeksi tulee 12 tuntia. Tässä tapauksessa 8 tunnin ylittävä osa – eli 4 tuntia – on vuorokautista ylityötä.

Vuorokautisen ylityön korvaamiseksi laissa on säädetty selkeät vähimmäiskorotukset palkkaan. Työaikalain mukaankahdelta ensimmäiseltä vuorokautisen ylityön tunnilta on maksettava 50 % korotettua palkkaa ja näitä seuraavilta tunneilta 100 % korotettua palkkaa. Käytännössä 50% korotus tarkoittaa 1,5-kertaista palkkaa ja 100% korotus tarkoittaa kaksinkertaista palkkaa kyseisiltä tuntimääriltä. Palataksemme edelliseen esimerkkiin: 12 tunnin työpäivässä ylityötunteja kertyi 4. Näistä ensimmäiset 2 ylityötuntia korvataan 50% korotuksella (puolitoistakertaisena palkkana) ja seuraavat 2 tuntia 100% korotuksella (kaksinkertaisena palkkana). Näin ollen työntekijä saa tuosta 4 tunnin ylityörupeamasta yhteensä 7 tunnin palkkaa vastaavan korvauksen: kahdesta ensimmäisestä tunnista 3 tunnin palkka (2 x 1,5) ja kahdesta seuraavasta tunnista 4 tunnin palkka (2 x 2).

On hyvä ymmärtää, että korotus lasketaan aina työntekijän tuntipalkasta. Jos työntekijä on kuukausipalkkainen, tuntipalkka johdetaan kuukausipalkasta. Yleinen laskentatapa on jakaa kuukausipalkka 158:lla, jos viikkotyöaika on 37,5 tuntia, tai 160:lla, jos viikkotyöaika on 40 tuntia. Näin saadaan tuntipalkka, johon ylityöprosentit sovelletaan. Esimerkiksi 3000 euron kuukausipalkalla ja 37,5 tunnin viikkotyöajalla tuntipalkka olisi noin 18,99 € (3000/158). Jos tällainen työntekijä tekee tunnin verran ylityötä päivän päätteeksi, hänen tuosta tunnista saamansa ylityökorvaus olisi 50% korotuksella noin 9,50 € ylimääräistä (50% x 18,99 €) peruspalkan päälle, eli yhteensä noin 28,50 € kyseiseltä tunnilta.

Esimerkki 1: Päivittäinen ylityö. Kuvitellaan työntekijä, jonka säännöllinen työaika on 8 tuntia päivässä (klo 9–17). Eräänä tiistaina työpäivä venyykin klo 20:een asti kiireellisen projektin vuoksi. Työpäivän pituudeksi tulee tällöin 11 tuntia. Tästä kertyy 3 tuntia vuorokautista ylityötä. Korvaukseksi näistä tunneista työntekijälle maksetaan ensimmäisiltä kahdelta ylityötunnilta +50% ja kolmannelta ylityötunnilta +100% korotus. Toisin sanoen työntekijä saa: 2 tunnilta 1,5-kertaisen palkan (eli yhteensä 3 tunnin palkkaa vastaavan rahasumman) ja yhdeltä tunnilta 2-kertaisen palkan. Yhteensä tuon illan 3 ylityötuntia tuottavat hänelle 5 tunnin palkkaa vastaavan korvauksen. Jos hänen tuntipalkkansa olisi esimerkiksi 20 €, hän ansaitsisi noilta 3 ylityötunnilta 100 € (2 * 30 € + 1 * 40 €) peruspalkan lisäksi.

Vuorokautinen ylityö lasketaan aina päiväkohtaisesti. On mahdollista, että saman vuorokauden aikana jokin osa työstä on myös viikoittaista ylityötä (jos viikkotunnit ylittävät 40), mutta tästä lisää seuraavassa luvussa. Yleisesti: heti kun päivässä menee yli 8 tunnin, ylimenevät tunnit katsotaan ylityöksi ja korvataan mainituilla prosenteilla. Monilla aloilla työehtosopimukset saattavat olla jopa lakia edullisempia työntekijälle; esimerkiksi jossain sopimuksissa voi olla määräys, että kaikki vuorokautiset ylityötunnit maksetaan 100% korotuksella (ei pelkästään 3. tunnista alkaen). Lain takaama korotus on kuitenkin minimissään tuo 50%/100% -kaava.

Viikoittainen ylityö

Viikoittainen ylityö tarkoittaa työviikon (yleensä maanantai–sunnuntai) aikana kertynyttä ylityötä, joka ei ole jo muodostunut vuorokautiseksi ylityöksi. Toisin sanoen viikoittaista ylityötä laskettaessa otetaan huomioon ne tunnit, jotka ylittävät 40 tuntia viikossa pois lukien jo päivittäisinä ylityöinä korvatut tunnit. Käytännössä, jos työntekijä tekee tasan 8 tuntia jokaisena arkipäivänä maanantaista perjantaihin, se on 40 tuntia eikä ylityötä synny. Jos hän tekee tämän lisäksi vielä lauantaina ja/tai sunnuntaina töitä, voidaan ylityön määrä arvioida viikkotasolla.

Työaikalain mukaan kaikki yli 40 tunnin menevät työtunnit viikossa ovat ylityötä, elleivät ne ole jo ylityöksi laskettu jonkin päivän osalta. Esimerkiksi: työntekijä tekee maanantaista perjantaihin 8 tuntia päivässä (yhteensä 40 h) ja tulee vielä töihin lauantaina. Jos lauantaina tehdään 8 tuntia, tämä koko lauantain työmäärä (8 h) ylittää viikkorajan, eikä yksikään tunti ylitä päivittäistä 8 h rajaa. Niinpä lauantain 8 tuntia ovat kokonaisuudessaan viikoittaista ylityötä. Jos lauantaina tehtäisiinkin 12 tuntia, tilanne olisi kaksiosainen: viikon 40 tunnin raja ylittyy, joten ensimmäiset 8 tuntia lauantailta katsotaan viikoittaiseksi ylityöksi, mutta koska lauantain työpäivä myös ylittää 8 tuntia, lauantain tunnit 9–12 muodostavat vuorokautista ylityötä. Työaikalain logiikan mukaan sama tunti ei voi olla yhtä aikaa sekä vuorokautista että viikoittaista ylityötä, joten lauantain 12 tunnin esimerkissä: 8 h on viikottaista ylityötä ja 4 h (ylittävä osa yli 8h) on vuorokautista ylityötä, eikä näitä 4 tuntia lasketa enää viikkoylityön piiriin.

Yksinkertaisemmin: viikoittainen ylityö kattaa viikon kokonaistuntimäärän ylittävät tunnit siltä osin kuin ne eivät ole jo päivittäistä ylityötä. Yleensä viikoittaista ylityötä syntyy tilanteissa, joissa työntekijä tekee ylimääräisiä työpäiviä viikonloppuna tai vapaa-/lepopäivänään, tai tekee pienempiä määriä ylimääräisiä tunteja useampana päivänä ilman että mikään yksittäinen päivä ylittää 8 tuntia.

Lain mukainen korvaus viikoittaisesta ylityöstä on ainakin 50 % korotettu palkka jokaiselta ylityötunnilta. Toisin kuin vuorokautisessa ylityössä, laissa ei viikkoylityön osalta mainita toista korotusporrasta – eli työaikalaki edellyttää “vain” puolitoistakertaisen palkan maksamista kaikista viikoittaisen ylityön tunneista. Kuitenkin käytännössä monet työehtosopimukset sisältävät määräyksiä, joiden mukaan esimerkiksi ensimmäiset 5–8 viikkoylityötuntia korvataan 50 %:lla ja siitä eteenpäin menevät viikkoylityötunnit 100 %:lla korotuksella. Tämä vaihtelee aloittain. Lain minimi on kuitenkin, että viikoittaisista ylitöistä jokaisesta maksetaan vähintään 1,5-kertainen palkka.

Esimerkki 2: Viikoittainen ylityö. Työntekijän säännöllinen työaika on 8 tuntia päivässä maanantaista perjantaihin. Kuluvalla viikolla hän tekee normaalit 40 tuntia arkisin ja suostuu lisäksi tulemaan töihin lauantaina, koska yrityksessä on tilapäinen kiire. Lauantaina hän työskentelee 8 tuntia. Tällöin koko lauantain työpanos, 8 tuntia, on viikoittaista ylityötä (koska viikkotunnit ylittivät 40 tunnin rajan). Yksikään lauantain tunti ei ylittänyt 8 tuntia päivässä, joten vuorokautista ylityötä ei syntynyt erikseen. Työntekijälle maksetaan lauantain 8 tunnista ylityökorvausta 50 % korotettuna. Jos hänen tuntipalkkansa on esimerkiksi 20 €, hän saa lauantain jokaiselta tunnilta 30 € korvauksen (20 € + 50% lisä = 30 €). Lauantain 8 tunnin ylityöurakasta hän tienaa siis 8 * 30 € = 240 € (josta 80 € on ylityölisää normaalipalkan päälle).

Toisena esimerkkinä: työntekijä tekee arkisin yhteensä 38 tuntia (esim. tekemällä pari tuntia ekstraa eri päivinä, mutta mikään päivä ei ylitä 8h) ja lisäksi sunnuntaina 4 tuntia. Tällöin viikkotyötunteja kertyy 42. Ylityötä on 2 tuntia (42 – 40 = 2) viikkotasolla. Koska yksikään päivä ei ylittänyt 8 tuntia, koko ylitys lasketaan viikoittaiseksi ylityöksi. Kaksi ylityötuntia korvataan 50% korotuksella. (Huomataan tässä esimerkissä, että sunnuntai tuo omat erityiskorvauksensa, joihin palaamme seuraavassa luvussa – tässä kohtaa laskimme vain ylityökorvauksen osuuden.)

Mainittakoon vielä, että viikoittaisen ylityön käsite “viikottainen ylityö” tarkoittaa samaa asiaa; puhekielessä käytetään molempia muotoja (viikoittainen/viikottainen). Kummassakin on kyse ylityöstä, joka lasketaan koko viikon kokonaistuntimäärän perusteella.

Ylityökorvauksen laskeminen ja ylityölisät

Sekä vuorokautisesta että viikoittaisesta ylityöstä maksetaan siis korotettua palkkaa. Ylityökorvaus muodostuu työntekijän normaalista palkasta ja siihen lisättävästä ylityölisästä, jonka suuruus riippuu ylityön lajista ja tuntien määrästä. Tiivistetysti työaikalain mukaiset minimikorotukset ovat:

• Vuorokautinen ylityö: 2 ensimmäistä ylityötuntia +50 % ja seuraavat tunnit +100 % palkkaan.
• Viikoittainen ylityö: kaikki ylityötunnit +50 % palkkaan (lain mukaan ei toista porrasta, toisin kuin monesti työehtosopimuksissa on).

Nämä korotukset lasketaan työntekijän peruspalkan perusteella tuntikohtaisesti. Esimerkiksi jos työntekijän tuntipalkka on 15 €, 50% ylityölisä tarkoittaa 7,50 € ekstraa per tunti (eli 22,50 € kokonaisansio siltä tunnilta), ja 100% ylityölisä tarkoittaa 15 € ekstraa per tunti (eli 30 € kokonaisansio siltä tunnilta).

Ylityölisien laskemisessa olennaista on oikean tuntipalkan määrittely. Kuukausipalkkaisilla tuntipalkka saadaan jakamalla kuukausipalkka säännöllisen työajan kuukausittaisella tuntimäärällä. Kuten edellä todettiin, monilla aloilla on sovittu jakajaksi 158, jos viikkotyöaika on 37,5 h, tai 160, jos 40 h. Esimerkiksi 2500 € kuukausipalkalla ja 37,5 h viikossa tuntipalkaksi tulisi noin 15,82 € (2500/158). Tällä tuntipalkalla yksi 50%:n ylityötunti toisi ~7,91 € lisän ja yksi 100%:n ylityötunti ~15,82 € lisän.

Työaikalaki mahdollistaa myös sen, että ylityökorvaus vaihdetaan vapaa-aikaan sopimalla niin työnantajan ja työntekijän kesken. Tällöinkin vapaa-aika on annettava korotettuna, eli esimerkiksi tunnin 50% ylityöstä pitää antaa 1,5 tuntia vapaata. Vapaa on annettava pääsääntöisesti 6 kuukauden kuluessa ylityön tekemisestä, ellei toisin sovita. Usein käytännössä ylityöt voidaan kerryttää plussasaldoksi työaikapankkiin, josta niitä voi pitää vapaana myöhemmin – tämä edellyttää kuitenkin työpaikalla sovittua työaikapankkikäytäntöä.

Ylityökorvausten laskenta voi alkuun vaikuttaa monimutkaiselta prosentteineen, mutta periaate on yksinkertainen: jokaisesta ylityötunnista työntekijä saa peruspalkan (100%) lisäksi ylimääräisen korotuksen. Ensimmäiset ylityötunnit tuovat 0,5-kertaisen palkanlisän ja myöhemmät tunnit 1-kertaisen lisän (vuorokautisessa ylityössä). Alla olevaan taulukkoon on koottu havainnollistavasti ylityölisät:

• Normaali tunti (ei ylityö): 100% (ei lisää)
• Ylityötunti (+50%): 150% palkka (normaali tuntipalkka + 50% ylityölisä)
• Ylityötunti (+100%): 200% palkka (normaali tuntipalkka + 100% ylityölisä)

Esimerkiksi, jos työntekijä tekee yhden +50% ylityötunnin ja yhden +100% ylityötunnin, hän saa näiltä yhteensä 3,5 tunnin palkkaa vastaavan korvauksen (1,5 + 2-kertainen palkka). Ylityölisät voivat kerryttää merkittävää lisäansiota erityisesti, jos ylityötunteja tulee paljon.

On syytä huomioida, että työehtosopimukset voivat määrätä paremmat ehdot. Ne saattavat esimerkiksi määritellä, että myös viikoittaisessa ylityössä on 100% korotus tietyn tuntimäärän jälkeen, tai että lauantaina tehdystä työstä maksetaan jokin erillinen lisä riippumatta ylityöstatuksesta. Laki antaa minimit, mutta sopimuksilla voidaan sopia työntekijälle edullisemmista korvauksista. Työntekijän kannattaa aina tarkistaa oman alansa työehtosopimuksesta ylityökorvauksia koskevat kohdat.

Ylityökorvaus viikonloppuna

Viikonloppuisin tehtävä työ tuo kuvioon mukaan vielä omat erityissääntönsä ja lisäkorvauksensa. Tässä erottelemme lauantaityön ja sunnuntaityön tilanteet, koska laki kohtelee sunnuntaita (ja kirkollisia pyhäpäiviä) eri tavoin kuin arkilauantaita.

Lauantai ylityö

Lauantai ei työaikalain mukaan ole erityinen pyhäpäivä, joten lauantaina tehtyyn ylityöhön sovelletaan lähtökohtaisesti samoja sääntöjä kuin muihinkin päiviin. Jos lauantai on työntekijän tavanomainen työpäivä (esim. kaupan ala tai vuorotyö, jossa työvuoroja on myös lauantaisin), lauantaina tehty työ ei automaattisesti ole ylityötä, vaan se lasketaan osaksi viikkotyöaikaa. Jos lauantai taas on työntekijälle normaalisti vapaapäivä (kuten monilla toimistotyöläisillä), ja työntekijä tulee lauantaina töihin, nämä tunnit kerryttävät ensin viikkotunteja kohti 40 tunnin rajaa ja sen ylimenevä osa on viikoittaista ylityötä.

Käytännössä, jos työntekijä on jo tehnyt maanantaista perjantaihin täyden työviikon (esim. 37,5 tai 40 tuntia) ja kutsutaan töihin lauantaina, lauantain tunnit menevät suoraan viikoittaiseksi ylityöksi, koska viikkoraja tulee täyteen. Esimerkiksi: Työntekijä on tehnyt ma–pe yhteensä 37,5 h. Lauantaina hän tekee 4 tuntia töitä. Tällöin viikon kokonaistuntimäärä nousee 41,5 tuntiin. Ensimmäiset 2,5 tuntia lauantailta “täydentävät” viikon 40 tuntiin (ollessaan lisätyötä, jos lauantai oli alun perin vapaapäivä) ja jäljelle jää 1,5 tuntia, joka on viikoittaista ylityötä 50% korotuksella. Koska lauantain työpäivä tässä esimerkissä on vain 4 h, päivittäinen 8 tunnin raja ei ylity, joten vuorokautista ylityötä ei muodostu lainkaan. Työntekijälle maksetaan 2,5 tunnista peruspalkka (lisätyökorvaus) ja 1,5 tunnista 50% ylityökorvaus.

Lauantaille laki ei määrää erillistä pyhäkorvausta (toisin kuin sunnuntaille), joten lauantaina tehty ylityö korvautuu “vain” ylityöprosenttien mukaisesti. Kuitenkin monet työehtosopimukset tunnistavat lauantain osittain erityisasemassa: joillakin aloilla on erikseen sovittu lauantaityölisä tai lauantaityöstä maksettava korotus. Laki ei siihen velvoita – työnantaja ei ole velvollinen maksamaan lauantailisiä ilman sopimusmääräystä. Tästä syystä, ellei työehtosopimus tai työsopimus toisin määrää, lauantaina tehty työ korvautuu normaalisti niin, että mahdolliset ylityötunnit maksetaan ylityökorvauksin ja muut tunnit normaalisti.

Yhteenveto lauantaista: Lauantaina tehty työ muuttuu ylityöksi samalla periaatteella kuin muinakin päivinä, eli päivän yli 8 tunnin ylittävät osat ovat vuorokautista ylityötä ja viikon 40 tunnin rajan ylittävät osat viikoittaista ylityötä. Erillistä 100%:n pyhäkorvausta lauantaille ei laissa ole, mutta työehtosopimus voi sellaista määrätä. Lauantaina tehdyt ylityötunnit korvataan ainakin +50%:n lisällä, tai +100%, mikäli vuorokautinen ylitys menee 8 tunnin yli.

Sunnuntai ylityökorvaus

Sunnuntai on Suomen työlainsäädännössä erityisasemassa. Sunnuntaina (samoin kuin muina kirkollisina juhlapäivinä, kuten joulupäivänä, itsenäisyyspäivänä, pääsiäispäivänä jne.) tehdystä työstä on aina maksettava ylimääräinen sunnuntaityökorvaus riippumatta siitä, onko työ ylityötä vai ei. Työaikalaki määrää, että sunnuntaityöstä maksetaan 100 % korotettu palkka jokaiselta sunnuntaina tehdyltä tunnilta, jos työ sijoittuu työntekijän säännölliseen työaikaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sunnuntaina tehdystä työstä maksetaan kaksinkertainen palkka: normaali palkka + 100 % sunnuntaikorotus.

Usein sunnuntaina tehtävä työ on luonteeltaan myös lisä- tai ylityötä, koska monilla aloilla sunnuntai on vapaapäivä ja työn tekeminen silloin tapahtuu ylimääräisenä. Tällöin sunnuntaityöstä maksettavan 100 %:n korotuksen lisäksi on maksettava myös lisä- tai ylityökorvaus normaalien sääntöjen mukaan. Toisin sanoen sunnuntaiylityössä korvaukset kertyvät päällekkäin: työntekijä saa sekä sunnuntaipäivän pyhäkorotuksen (100%) että ylityölisän (50% tai 100% tilanteesta riippuen) kyseisiltä tunneilta.

Konkreettisesti: sunnuntaityö ilman ylityötä = 200 % palkka (tuplapalkka). Sunnuntaina tehty ylityö jakautuu kahteen kategoriaan:

• Sunnuntain ylityötunnit, jotka ovat ylityötä +50 % (esim. ensimmäiset kaksi ylityötuntia, jos ne ovat viikoittaista ylityötä tai vuorokautista ylityötä 50 %:n korotuksella), oikeuttavat yhteensä +150 % korotukseen, kun sunnuntaikorotus ja ylityökorotus lasketaan yhteen. Tällöin työntekijä saa 2,5-kertaisen palkan kyseisiltä tunneilta.
• Sunnuntain ylityötunnit, joihin soveltuu +100 % ylityökorotus (esim. vuorokautisen ylityön tunnit 3 eteenpäin), oikeuttavat sunnuntaikorotuksen (100%) lisäksi +100 % ylityökorotukseen. Tällöin korotus on yhteensä 200 % ja työntekijä saa kyseisiltä tunneilta kolminkertaisen palkan normaalituntiin verrattuna. Tämä “300%” -korotus (100% + 100% ylimääräistä) tarkoittaa käytännössä, että työnantaja maksaa jokaisesta tällaisesta tunnista palkan kolmeen kertaan.

Esimerkki helpottaa hahmottamista. Esimerkki 3: Sunnuntaiylityö. Työntekijä on tehnyt maanantaista lauantaihin yhteensä 40 tuntia töitä. Sunnuntaina hän tulee töihin 4 tunniksi kiireellisessä tilanteessa. Nämä sunnuntain 4 tuntia ylittävät hänen viikoittaisen työaikansa, joten ne ovat viikoittaista ylityötä. Samalla ne tehdään sunnuntaina, joten niistä tulee maksaa myös sunnuntaikorotus. Työntekijälle maksetaan sunnuntain tunneista seuraavasti: jokaiselta tunnilta kaksinkertainen palkka sunnuntain vuoksi, ja lisäksi 50 % ylityölisä päälle, koska tunnit ovat viikkoylityötä. Yhteensä korotus on 150 % per tunti (100 % + 50 %), eli työntekijä saa 2,5-kertaisen palkan jokaiselta sunnuntain ylityötunnilta. Jos hänen tuntipalkkansa on vaikkapa 20 €, sunnuntain 4 tunnin työrupeamasta kertyy hänelle korvauksena 4 * (20 € * 2,5) = 4 * 50 € = 200 € (josta 100 € on peruspalkkaa ja toiset 100 € erillisiä korotuksia). – Otetaan vielä toinen esimerkki: Työntekijä tekee sunnuntaina 10 tunnin työpäivän tilanteessa, jossa koko viikko menee yli (esim. arkena 40h jo tehtynä). Sunnuntain 10 tunnista 8 ensimmäistä lasketaan viikkoylityöksi (+50%) sunnuntaikorotuksella, ja tunnit 9–10 ovat vuorokautista ylityötä sunnuntaina (+100%). Näin ollen sunnuntain tunnit 1–8 tuottavat kullekin 150% korotuksen (yhteensä 250% palkkaa per tunti) ja tunnit 9–10 tuottavat kullekin 200% korotuksen (yhteensä 300% palkkaa per tunti). Viimeisten tuntien osalta työntekijä siis ansaitsee kolminkertaisesti verrattuna normaaliin tuntipalkkaansa.

Työaikalaki ei mahdollista luopua sunnuntaityökorvauksesta sopimuksellakaan, eli 100 % korotus on pakottava vähimmäissääntö aina, kun työtä teetetään sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä. Ainoa poikkeus on, jos työn luonne on sellainen, että sitä tehdään säännönmukaisesti myös sunnuntaisin (esimerkiksi jatkuva prosessityö tai jotkin palvelualat); tällöinkin sunnuntaikorvaus on maksettava, mutta työntekijän suostumusta sunnuntaityöhön ei erikseen tarvita, jos se on sovittu työvuorojen kiertoon kuuluvaksi.

Yhteenveto sunnuntaista: Sunnuntaipalkka on aina vähintään kaksinkertainen (100 % pyhäkorotus). Jos sunnuntaina tehty työ on ylityötä, maksetaan lisäksi ylityökorvaus normaalien sääntöjen mukaan. Sunnuntaina ylityötä tekevälle tämä tarkoittaa käytännössä 2,5- tai 3-kertaista ansiota noista tunneista. Sunnuntai on työntekijälle taloudellisesti edullisin mahdollinen työpäivä korvausten kannalta, minkä tarkoituksena on myös kompensoida sitä haittaa, että työntekijä joutuu luopumaan viikon lepopäivästään.

On huomioitava, että jatkuva työskentely ilman vapaapäiviä ei ole sallittua: lain mukaan työntekijällä on oikeus vähintään 35 tunnin yhtäjaksoiseen viikkolepoon joka seitsemän päivän jaksossa. Jos poikkeuksellisesti työntekijä joutuu työskentelemään esimerkiksi koko viikon ilman taukoa (kuten esimerkkitapauksessa ma–su), työnantajan on annettava menetetty viikkolepo myöhemmin vapaana tai korvattava se rahana. Esimerkissämme työntekijä menetti viikkoleponsa, joten työnantajan tulisi antaa hänelle 35 tunnin vapaa putkeen myöhemmin tai maksaa 35 tunnin palkkaa vastaava korvaus ylimääräisenä. Käytännössä tällaiset tilanteet ovat harvinaisia ja vaativat erityiset perustelut (kuten hätätyö).

Ylityön enimmäismäärät ja työajan rajoitukset

Työaikalainsäädäntö asettaa rajat sille, kuinka paljon ylityötä työntekijällä voidaan teettää, jotta työntekijän jaksaminen ja terveys eivät vaarannu. Aiemmin laissa oli tarkat tuntirajat ylityölle: vanhan (vuoden 1996) työaikalain mukaan ylityötä sai teettää enintään 138 tuntia neljän kuukauden aikana ja 250 tuntia kalenterivuodessa. Tämän lisäksi voitiin paikallisesti sopia enintään 80 lisäylityötuntia vuodessa, mikä nosti käytännössä mahdollisen enimmäisylityömäärän 330 tuntiin vuodessa. Nämä rajat olivat ehdottomia; niiden tarkoitus oli ehkäistä liiallisia ylityökuormia.

Uusi työaikalaki (872/2019), joka tuli voimaan 1.1.2020, muutti ylityön enimmäismäärien sääntelyä. Uudessa laissa luovuttiin kiinteistä tuntirajoista (138 h/4 kk, 250 h/v) ja siirryttiin joustavampaan malliin, joka perustuu keskimääräiseen työaikaan. Nykyään laki edellyttää, että kokonaistyöaika (sisältäen siis säännöllisen työajan, lisätyön ja ylityön) ei saa ylittää keskimäärin 48 tuntia viikossa neljän kuukauden tarkastelujakson aikana. Tämä vaatimus perustuu EU:n työaikadirektiiviin. Käytännössä 48 tunnin keskiarvo tarkoittaa, että ylityötunteja voidaan teettää enemmänkin lyhytaikaisesti, kunhan ne tasoittuvat alle 48 viikkotunnin keskiarvoon 4 kuukauden (tai sopimuksella pidemmän, enintään 12 kuukauden) aikana.

Jos uuden lain määräyksen muuntaa vuositasolle: 48 tuntia viikossa vuosiympyrälle laskettuna tekee noin 2304 tuntia vuodessa maksimitöitä. Vertailun vuoksi vanhan lain mukaan maksimi oli 2250 tuntia (sisältäen ylityöt) tietyillä oletuksilla. Laskentatavan muutos tarkoittaa, että ylityötä voidaan teettää uuden lain aikana hieman enemmänvuodessa kuin aiemmin, edellyttäen että vastaavasti toisina aikoina työaika jää alle 40 tunnin viikossa niin, että keskiarvo pysyy kurissa. Käytännön esimerkki: työnantaja voisi teettää muutamana kiireisenä viikkona vaikkapa 60 tuntia töitä (eli 20 tuntia ylityötä viikossa), kunhan vastapainoksi on hiljaisempia viikkoja, joina työtunteja on vähemmän niin, että 4 kuukauden keskiarvo palautuu ≤ 48 tuntiin. Laki velvoittaa työnantajaa seuraamaan tämän enimmäistyöajan toteutumista työntekijäkohtaisesti, jotta ylimääräiset tunnit eivät lipsu yli rajojen.

Huolimatta vuosittaisten tuntikattojen poistumisesta, muut suojamekanismit ovat voimassa: Viikkolevon (35 h yhtäjaksoinen vapaa) on toteuduttava säännöllisesti, ja vuorokausilevon (11 h vähintään työvuorojen välillä) on toteuduttava normaalisti. Mikäli poikkeamia on (esim. hätätyössä), ne on korjattava jälkikäteen vapaina tai korvauksina. Ylitöiden teettämisessä tulee myös huomioida työntekijän oikeus riittäviin lepoaikoihin ja palautumiseen. Työterveyshuollossa seurataan työntekijöiden työaikaa, ja liiallinen ylityökuorma voi aiheuttaa puuttumista jaksamisen näkökulmasta.

Yhteenvetona ylityön maksimista: Keskimäärin 48 tunnin viikkotyöaika neljän kuukauden jaksolla asettaa joustavan ylärajan ylityön määrälle. Jos tuota keskiarvoa kunnioitetaan, erillistä vuotuista tuntikattoa ei enää ole (aiempi 250 h/v poistuikin laista 2020 alusta). Tämä antaa sekä työnantajalle että työntekijälle enemmän liikkumavaraa järjestää työhuippuja ja hiljaisempia kausia, mutta samalla edellyttää tarkkaa seurantaa ja työaikakirjanpitoa. Työntekijän kannalta on tärkeää tietää, että jos ylityöraja uhkaa ylittyä, hänellä on oikeus kieltäytyä lisäylitöistä, koska laki ei salli enimmäistyöajan ylittämistä edes suostumuksella. Ylityötilanteista kannattaa aina keskustella työpaikalla avoimesti ja suunnitella työkuormaa ennakoivasti, jotta lain rajat ja työntekijöiden jaksaminen eivät ylity.

Työehtosopimukset ja käytännön huomiot

Suomessa monia työajan ja ylityökorvausten yksityiskohtia säädellään myös työehtosopimuksissa (TES), jotka voivat täydentää tai tiukentaa lain määräyksiä. Työaikalain säännökset ylityökorvauksista ovat minimiehtoja – aloilla, joilla on yleissitova työehtosopimus, noudatetaan sitä, jos se määrää paremmat korvaukset. Esimerkkejä työehtosopimusten tuomista parannuksista voivat olla:

• Lyhyempi säännöllinen työaika (esim. 37,5 h viikossa 40 tunnin sijaan) ilman palkan alenemaa.
• Suotuisampi tuntipalkan jakaja (esim. 158 tunnin jakaja kuukausipalkasta 160 sijaan, mikä käytännössä nostaa ylityötunnin arvoa hieman).
• Korkeammat ylityökorvaukset: esimerkiksi viikoittaisesta ylityöstä 100% korotus jo 6. tunnista lähtien, tai arki-iltana klo 18 jälkeen tehdystä ylityöstä 100% korotus (joillakin aloilla).
• Erilliset lisät epämukavista työajoista: esimerkiksi iltalisä, yötyölisä, lauantailisä. Kuten todettu, lauantaille ei laissa ole omaa korotusta, mutta moni TES maksaa lauantailisää tai määrittelee lauantain ylityöt 50% sijaan 100% korotettaviksi tietyn kellonajan jälkeen.
• Sunnuntaityön osalta TES voi esimerkiksi korottaa pyhäkorvausta entisestään joissain tapauksissa tai määritellä korvaustavan (tuplapalkka annetaan rahana tai vapaana). Lain vaatima tuplapalkka on kuitenkin vähimmäisstandardi.

On myös työehtosopimusmääräyksiä, jotka joustavat ylityön teettämisessä. Esimerkiksi joillain aloilla on sovittu pidemmästä tasoittumisjaksosta 48h keskiarvon laskentaan (esim. 6 tai 12 kuukautta), mikä voi tarkoittaa, että lyhyellä aikavälillä voidaan teettää enemmän ylitöitä, kunhan pidemmällä jaksolla keskiarvo toteutuu. Jaksotyötä tekevien (kuten sairaaloiden vuorotyö) osalta ylityön määrä ja korvaukset määräytyvät jakson päättyessä, ja TES:it säätävät niistä tarkemmin, esimerkiksi kuinka paljon 2- tai 3-viikkoisjaksossa voi tehdä ennen kuin ylityötä alkaa kertyä.

Työntekijän on hyvä olla perillä sekä lain että oman TES:nsä ylityöehdoista. Esimies tai luottamusmies osaa yleensä kertoa, mitä korvauksia ylitöistä kuuluu ja milloin. Käytännön vinkkinä: pidä kirjaa tekemistäsi työtunneista. Työaikalaki velvoittaa työnantajaa pitämään kirjaa ylitöistä ja korvauksista, ja työntekijällä on oikeus saada tietää omat tuntinsa. Työajan seuranta auttaa varmistamaan, että saat oikeat korvaukset ja että ylityön enimmäismäärät eivät ylity huomaamatta.

Lopuksi, havainnollistetaan ylityökorvauksia lyhyesti vielä yhdellä käytännön esimerkkikoosteella:

Esimerkkitapaus: Työntekijän säännöllinen työaika on 7,5 h ma–pe (37,5 h/vko). Eräänä viikkona hän tekee seuraavasti: ma 8 h, ti 8 h, ke 9 h, to 7,5 h, pe 7,5 h, la 5 h. Sunnuntaina hän on vapaalla. Miten korvaukset muodostuvat?

• Maanantai (8 h): Sopimuksen mukainen päivä on 7,5 h, joten 0,5 h on lisätyötä (yksinkertaisella palkalla) ja koska päivä ylittää 8 h vasta tuon 0,5 h myötä, se ei itse asiassa ylitä – tarkennetaan: tässä tapauksessa 7,5 h -> 8 h:iin asti lisätyötä 0,5 h. 8 tunnin raja tuli täyteen, mutta ei menty yli, joten ei synny ylityötä maanantaille. (Käytännössä 0,5 h lisätyö maksetaan peruspalkalla.)
• Tiistai (8 h): Sama tilanne kuin maanantaina, 0,5 h lisätyötä.
• Keskiviikko (9 h): Nyt päivä on pidempi. 7,5 h asti normaalia, 0,5 h lisätyötä (8 tuntiin asti) ja 1 h ylityötä (8 tunnin ylittävä osa). Tämä 1 h on vuorokautista ylityötä, josta maksetaan 50% korotettu palkka.
• Torstai (7,5 h): Ei ylityötä eikä lisätyötä (täysin normipäivä).
• Perjantai (7,5 h): Ei ylityötä eikä lisätyötä.
• Lauantai (5 h): Työntekijän sopimuksen mukaan la ja su ovat vapaapäiviä. Tällä viikolla hän tekee lauantaina 5 tuntia töitä. Viikon kokonaistunnit ilman lauantaita olivat 40 h (ma-pe yhteenlaskien 7,5+7,5+9+7,5+7,5 = 39 h, itse asiassa 39, mutta keskiviikon 9h sisälsi jo 1h ylityötä – lasketaanpa huolellisesti: säännöllisiä tunteja ma-pe kertyi 37,5h + lisätyöt 0,5+0,5+0,5+0+0 = 1,5h lisätyötä, ja 1h ylityötä ke; mutta TES:n mukaan to ehkä olisi pitänyt maksaa siitä 0,5h to-pe ylityönä? Jätetään tämä detalji). Lauantain tunnit lasketaan ensin viikkotuntien täydennykseksi: 40 tuntia ylittyi perjantaina 39 -> lauantain ensimmäinen tunti tekee 40 h täyteen, jäljelle jää 4 tuntia, jotka ovat viikoittaista ylityötä 50% korotuksella. Lauantain 5 tunnista siis 1 h maksetaan korottamattomana (ikään kuin lisätyönä viikkorajaan asti) ja 4 h maksetaan +50% korotettuna viikkoylityönä. Yksikään lauantain tunti ei ylittänyt 8h päivän rajaa, joten vuorokautista ylityötä lauantaina ei tullut.
• Yhteenveto esimerkistä: Työntekijälle kertyy tuolta viikolta korvauksia: 1,5 h lisätyötä (ma-ti-ke ylimääräiset puolituntiset), 1 h 50% ylityötä (ke), 4 h 50% ylityötä (la). Sunnuntai oli vapaa, joten sunnuntaikorvauksia ei tällä kertaa tule.

Yllä oleva esimerkki on melko monimutkainen, mutta se heijastelee todellisuutta etenkin aloilla, joilla on käytössä lyhyempi työaika ja satunnaisia viikonlopputöitä. Tärkeintä on huomata, että eri ylityötyypit tunnistetaan ja korvataan erikseen: vuorokautinen ylitys maksetaan vaikka sama viikko ei ylittäisi 40 tuntia, ja viikkoylitys maksetaan vaikka yksikään päivä ei olisi mennyt yli 8 tunnin.

Yhteenveto

Ylityökorvaus on suomalaisen työelämän pelisääntö, joka varmistaa työntekijöille reilun korvauksen silloin, kun työ venyy normaalin työajan yli. Työaikalaki määrittää ylityön säännöt selkeästi: yli 8 tunnin työpäivistä ja yli 40 tunnin työviikoista on maksettava korotetusti palkkaa. Ylityön tekeminen on vapaaehtoista, ja siitä on aina neuvoteltava työntekijän kanssa erikseen – ketään ei voi pakottaa ylitöihin ilman suostumusta. Vastaavasti työnantajan velvollisuus on pitää kirjaa tehdyistä ylitöistä ja huolehtia, että ylityömäärät eivät riko lain asettamia rajoja, kuten 48 tunnin keskimääräistä viikkotyöaikaa.

Korvausten osalta minimisäännöt ovat seuraavat: vuorokautisesta ylityöstä maksetaan 1,5-kertainen palkka kahdelta ensimmäiseltä tunnilta ja 2-kertainen siitä eteenpäin; viikoittaisesta ylityöstä maksetaan vähintään 1,5-kertainen palkka; sunnuntaityöstä maksetaan aina 2-kertainen palkka, ja jos sunnuntaina tehty työ on ylityötä, tulevat ylityölisät tämän päälle. Käytännössä sunnuntaina ylityötä tekevä voi ansaita jopa kolminkertaisen tuntipalkan kyseisiltä tunneilta yhdistettyjen korotusten ansiosta. Työehtosopimukset voivat parantaa näitä ehtoja, ja usein parantavatkin – siksi on tärkeää tuntea myös oman alan TES.

Suomalainen järjestelmä pyrkii tasapainoon: se sallii ylityön joustavuuden, mutta turvaa työntekijälle sekä taloudellisen kompensaation että riittävät lepoajat. 37,5 tuntia viikossa on monelle toimialalle vakiintunut työaika, mutta lakitasolla 40 tuntia ja 8 tuntia ovat rajapyykit, joista ylimenevä työ kompensoidaan ylimääräisellä palkalla. Tämä kannustaa työnantajia suunnittelemaan työajat järkevästi ja hyödyntämään ylityötä vain tarpeeseen, sekä toisaalta palkitsee työntekijää silloin kun joustoa tarvitaan.

Lopuksi: aina kun olet epävarma ylityökorvauksiin liittyvistä oikeuksistasi tai velvollisuuksistasi, käänny esimiehesi, luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun puoleen. He tuntevat sekä lakipykälät että työpaikkasi käytännöt. Ylityökorvaus ei ole vain kustannus tai palkanlisä – se on oleellinen osa työsuojelua, jolla varmistetaan, että työ ja vapaa-aika pysyvät terveessä tasapainossa. Kun ylityökorvaukset hoidetaan oikein, sekä työntekijä että työnantaja hyötyvät: työntekijä saa ansaitsemansa lisäpalkan ja työnantaja motivoituneen työntekijän, joka on valmis tarpeen tullen venymään, kun tietää saavansa siitä reilun korvauksen.

Viikoittainen ylityö, sunnuntaiylityökorvaus, lauantaiylityö, ylityön maksimi… Kaikki nämä termit voivat tuntua monimutkaisilta, mutta ne muodostavat loogisen kokonaisuuden suomalaisessa työaikalainsäädännössä. Ylityökorvaukset varmistavat, että ylimääräinen työ ei jää huomaamattomaksi, ja että työnteko pysyy inhimillisenä myös poikkeustilanteissa. Noudattamalla työaikalakia ja omia työehtosopimuksiaan sekä työnantaja että työntekijä voivat luottaa siihen, että ylityöt sujuvat oikeudenmukaisesti ja sääntöjen mukaan.

Lähteet:

• Työaikalaki (872/2019) ja siihen liittyvä materiaali Tyosuojelu.fi-sivustolla
• Työmarkkinajärjestöjen ohjeistukset ja esimerkit (esim. Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Omaluottamusmies.fi, YKAn oppaat)
• Ammattiliitto ERTO:n tietopankki: Työaikakorvaukset
• Työehtosopimusten esimerkit ja Duunitori.fi:n työelämäopas ylityöstä
• Linnunmaa Lex: Uuden työaikalain muutokset ylityön enimmäismääriin.