
Ulkomaisilla nettikasinoilla pelaaminen on hauskaa. Valittavana on lukuisia, jopa tuhansia värikkäitä kolikkopelejä, joissa pääsee tavoittelemaan kerrassaan hulppeita voittoja. Uudenaikaiset kolikkopelit on vieläpä pumpattu täyteen toinen toistaan hauskempia ja koukuttavampia bonusominaisuuksia, jotka saavat kenen tahansa kämmenpohjat hikoilemaan jännityksestä. Ilmaiskierrostilaan pääsystä saa aina huiman fiiliksen, sillä rahahanat usein löystyvät silloin kummasti.
Jos Rouva Fortuna sitten suosii suomalaista, voi pelisessio parhaimmillaan päättyä mukavaan palkkioon. Tällaisissa tuurilla kyllästetyissä tilanteissa asiakas pääsee poistumaan kasinolta niin sanotusti kassan kautta ja ottamaan voittonsa pää pystyssä mukaansa. Tähän artikkeliin olemmekin keränneet tietoa siitä, miten nämä työnsä hedelmät saa mahdollisimman nopeasti ulos kasinolta.
Kotiutusprosessi aikanaan iso ongelma ja mainehaitta kasinoille
Kansainvälisten nettikasinoiden maine oli aikanaan Suomessa melko ristiriitainen. Oli nimittäin olemassa aika, jolloin pelaajat lähtivät innoissaan pelaamaan netissä, mutta joutuivat järkyttymään voittojen nostovaiheessa. Rahan kotiuttaminen etenkin vielä vuosituhannen alussa oli todella tahmaista ja hidasta, sillä silloiset maksutavat eivät juuri suosineet suomalaisia.
Vielä nettikasinoiden alkuaikoina monet suomalaiset tallettivat kasinolle rahaa joko luotto- tai maksukorteilla. Talletukset olivat jo tuolloin täysin välittömiä ja viiveettömiä, mutta samaa ei valitettavasti voinut sanoa nostoista. Tämä loi asiakkaille helposti katkeran fiiliksen: kasinot kyllä mieluusti ottivat rahaa sisälle, mutta ulos sitä ei meinannut saada kirveelläkään.
Ongelmana tuona aikana oli, että kasinot joutuivat ennen nostojen käsittelyä vaatimaan asiakastaan tunnistamaan henkilöllisyytensä. Mitään ilkeyttään eivät kasinot tätä tosin tehneet, vaan niin sanottu asiakkaan tunnistamisen tarkoitettu KYC eli Know Your Customer -prosessi kuuluu kansainvälisiin lakivaatimuksiin.
KYC edellytti, että asiakkaan tuli lähettää kasinolle kolme erilaista todistusta. Ensimmäinen oli todiste henkilöllisyydestä, mikä suomalaisten kohdalla merkitsi kuvaa joko passista, henkilökortista tai ajokortista. Toinen oli todiste toteutuneesta maksusta, kuten pankista pyydetty tiliote. Kolmantena asiakkaan piti vielä lähettää kasinolle kuva hänen kotiinsa saapuneesta kiinteästä laskusta kasinolle ilmoittamansa osoitteen todistamiseksi.
Ongelmana etenkin parikymmentä vuotta sitten oli, että näiden todisteiden kokoon kerääminen ei ollut järin helppoa. Kännykkäkamerat olivat tuohon aikaan harvinaisia, eikä silloisilla digikameroillakaan helposti saanut kasinon laatustandardeja tyydyttäviä kuvia. Esimerkiksi kuvan omasta ajokortista saattoi joutua lähettämään kasinolle useita kertoja eri kuvakulmista ja eri valaistuksissa otettuna. Pahimmillaan jokainen tarkastuskerta kesti vieläpä muutaman päivän ennen kuin lähetetty tiedosto tuli bumerangina takaisin.
Vähitellen osa suomalaisista pelaajista alkoi selvästi turhautua siihen, kuinka hankalaa voittojen nostaminen tililtä todella oli. Helpotus tilanteeseen oli kuitenkin onneksi jo nurkan takana…
Nopeat maksutavat mullistaneet kasinoalan
Koko kotiutustilanteen päälaelleen kääntänyt mullistus pelialalla tapahtui vuonna 2017, kun ruotsalainen maksutapa Trustly esitteli maailmalle uuden pay n play -nimisen konseptinsa.
Pay n play poisti nettikasinoilta niiden tavanomaisen rekisteröitymisprosessiin ja toi kasinoille verkkopankki-integraation. Uusille pay n play -kasinoille pystyi toisin sanottuna liittymään samanlaisella vahvalla pankkitunnistautumisella, jolla suomalaiset tänä päivänä kirjautuvat sisään esimerkiksi Verohallinnon verkkopalveluun. Trustlyn ja muutaman muun maksupalvelun tukeman kasinon lisäksi Brite kasinot hyödyntävät samanlaista prosessia. Briten avulla kasinoille liittyminen onnistuu vain parissa minuutissa ilman, että asiakkaan tarvitsee keksiä itselleen ylimääräisiä käyttäjätunnuksia tai salasanoja.
Nopea rekisteröityminen on lisännyt merkittävästi nettikasinoiden käyttäjäystävällisyyttä. Kun jokin on helppoa, ei se pelota aloittelijoita niin paljon, jolloin kynnys kokeilemiseen madaltuu. Kenties vielä tätäkin enemmän pay n play -kasinoilla asiakkaisiin vetoavat kuitenkin niiden nopeat kotiutukset.
Koska liittyminen pay n play -kasinoille tapahtuu vahvalla pankkitunnistautumisella, ei asiakkaan enää voittojen nostovaiheessa tarvitse lähetellä kasinolle todisteita henkilöllisyydestä. Kun tämä pullonkaula on poissa, pystyy kasino käynnistämään kotiutusten käsittelyprosessin välittömästi.
Osa uusista kasinoista jopa mainostaa palveluitaan asiakkaille lupaamalla heille erityisen nopeat kotiutukset. Näissä tapauksissa käsittely on yleensä automatisoitu, jolloin järjestelmä toimittaa rahat perille alle 15 minuutissa. Kaikki pay n play -kasinot eivät kuitenkaan käytä automatisointia, vaan haluavat käydä läpi nostot ja niihin liittyvien peli-istuntojen sisällöt manuaalisesti.
Pelaaminen kätevämpää kuin koskaan aiemmin
Nettikasinoilla pelaaminen on aina ollut suosittua Suomessa. Kasinoiden käyttöliittymien ja rahansiirtoihin liittyvien toimintojen kehittyminen on kuitenkin nostanut ilmiön selvästi uudelle tasolle. Tänä päivänä asiakas voi koska tahansa liittyä uudelle kasinolle, pelata hetken aikaa lempipelejään ja lopussa vielä parhaassa tapauksessa poistua paikalta nauttimaan saman tien voitoistaan.
Voisi jopa sanoa, että netistä löytyvät kolikkopelit ovat korvanneet helppoudestaan ja nopeudessaan suomalaisten aiemmin suuresti suosimat fyysiset hedelmäpelit. Nettikasinoiden pelien pelaaminen muistuttaa teknisesti miltei kauttaaltaan kolikkoja vastaanottavien ja ulos sylkevien automaattipelien pelaamista.



